Up & Down

Miten sitä pitäisi jaksaa elää vuoristoradassa? Alussa mennään ensimmäinen korkea mäki ylös ja pysähdytää nhetkeksi sinne. Siellä kaikki on hetken hyvin, kaikki on juuri niinkuin pitää. Alussa se on jännittävää ja kivaa. Sitten alamäessä ottaa aina vatsanpohjasta niin että tekee mieli oksentaa. Vuoristoradassa istutaan yksi kierros ja hypätään pois. Sitten on saanut tarpeekseen.

Entäs kun kukaan ei tule nostamaan pois sieltä vaunusta? Sinne jäät ja lähdet uudelle kierrokselle. ja toiselle. Vielä seuraavalle. Ja seuraavalle...

Kukaan ei tule nostamaan sinua pois. Vaikka pääsi on aivan pyörällä aivan liian pitkään kestäneestä kyydistä.
Tietääköhän kukaan että istut edelleen siellä vaunussa?
Tulkaa auttamaan pois!

Hyvät päätökset voi tehdä heti.

Nyt kun minut on hukutettu jäätävään veteen, kuolin. Kuolin vaikka anoin saavani elää. Ruumiini jäätyi pohjassa. Sitten he tulivat, he jotka kiskoivat sen onnettoman sielun ylös pintaan. Lämmittivät sanoillaan sulaksi ja heräsin eloon.
Yskiessäni vettä pois he toivat eteeni elämäni kirjan. Luin aukeamaa joka oli edessäni. Itkin kaikkien kauniiden hetkien tähden. Olisin voinut repiä käteni irti pelkästä vihasta nähdessäni ne kaikki kamalat kohdat jotka halusin pois.
Sen sijaan löysin mieleni pimeydestä paremman tavan alkaa korjaamaan haavoja. käänsin sivua eteenpäin. Nyt näin edessäni tyhjän aukeaman. Se oli kaunista katsottavaa. Aloitan siitä, palaan henkiin ja aloitan nyt siitä. uudelta sivulta, puhtaalta paperilta. Kaikki mikä jäi edelliselle aukeamalle saa pysyä siellä. Tuon tälle sivulle vain ne jotka sen ansaitsevat. He jotka ovat silmissä ystäviäni, rakkaimpiani.
Eivät kaikki edes tiedä miten arvokkaita ovat minulle.
Heidän sanoistaan ja teoistaan pystyn taas hengittämään puhdasta ilmaa.
Kiitos!
Pelastitte minut!

Forgiveness is dead!

Haluan että te keikki vierailette tässä blogissa: http://kauniinsekavaa.blogspot.com ja luette tekstin joka on päivätty tiistaille 2.8. 11

 Tämä kyseinen teksti osui suoraan sydämmeen, sieluun ja tähän hetkeen.

Harmi vain että minua ei uskottu, minulla ei ollut yhtä onnellista loppua kuin hänellä.

Satutin itseni pahasti. Todella pahasti. 

Ja syy siihen on, ei niin kaukana menneisyydessä ja minussa... Nyt tämä sama tilanne löysi minut uudelleen.  Silloin menneisyydessä oli tämä aivan sama kuvio kun on nytkin, paitsi silloin minä olin pahaihminen, nyt olen hänen uhrinsa. Miksei se ihminen jota silloin satutin oikeasti repinyt päätäni irti ja ripustanut kattotuulettimeen.

Nyt sanon sen: Olisin ansainnut sen! 

Ja nyt ilmoitan sen: Minä en ole yhtä armollinen!

kuitenkin tästä hetkestä jossa näen itseni uhrina, en täysin viattomana, mutta urina silti, opin ehkä jotain. ehkä sen että olen itsekäs paskiainan, ehkä sen että kaveri ei merkitse mitään, ystävä on ystävä. tai sitten sen että anteeksianto ei ole niin arvostettu asia kuin joku sen siinä roskapaperi kirjassa jota myös raamatuksi kutsumme, kuvaili.

En sano vieläkään että olisin syytön, sitä en todellakaan ole, mutta tähän tuskaan joka velloo sisälläni olen täysin syytön. Tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälleni, eivätkä jalat kanna niin että voisin juosta pois alta. On kuin hukkuisi kylmäään veteen eikä kukaan tule pelastamaan. 

Kuka tahansa saattaa tietää miltä tuntuu istua kotona tekemättä mitään kun sinua tarvittaisiin. Tai odottaa tärkeää tietoa joka voi murskata elämäsi. Tai se kun suurin rakkauden tunteesi revitään rinnasta irti ja heitetään roviolle.

En löydä tekstilleni pointtia enkä punaista lankaa. Olen riekaleina.

Minusta revittiin juuri suuri pala pois ja he tanssivat sen ympärillä, nauttien toisistaan.

Rauha ja Rakkaus

Tämä päivä on täydellinen. Aurinko paistaa. Tuulee lujaa, mutta lämpimästi. Tässä bussissa istuessa ei tarvitse tehdä kaikkia pyhäinpäivän liikkeitä että kuumuudelta pystyisi hengittämään. 

Tässä on täysin sopiva.

     Mälikkälän neste näyttää autiolta. Kieltämättä liikennettäkin on melko vähän. Jos en tietäisi voisin luulla ulkona olevan kylmä. Missäköhän kaikki ovat? 

     Valtava naislauma hyppää kyytiin. Nauravat niin että raikuu, mihinköhän menossa? En tiedä mutta he viettävät varmasti ihanan päivän. 

     Streetbar95'kin näyttää olevan tyhjä. Siellä voisi joskus käydä. Ei sitä tiedä millaisia tarinoita niillä vuodesta toiseen kukkivilla pubiruusuilla olisi kerrottavana elämästä. 

     Tämän kaiken monumenttirakentamisen keskellä Tuomiokirkko torni kohoaa, koko kaupungin omistaen, Aninkaistensillan takaa kaiken yläpuolelle. Ihan kuin se vahtisi meitä, huokaisisi syvään ja toteaisi:

-tänään on hyvä ja kaunis päivä.

     Ihan pieni hetki vielä tässä niin pääsen hengittämään kauppatorin ei niin raikasta ilmaa. Haistamaan kaupungin kiireen ja kirpeyden. 

     Voisin vallata itselleni pienen palan rauhallisuutta jokirannan nurmikolta ja nauttia omasta kiireettömästä Sunnuntaistani.

Jos tervehdin nyt, kuuluuko lopussa hyvästellä?

Sen mitä minä näen, tunnen, koen, ajattelen... Sen kaiken voi kyseenalaistaa kaikki muut paitsi minä itse. Miksi itse tekisin sen? Se tarkoittaisi etten luottaisi itseeni. Kun ei luota itseensä, kaikki ei voi olla hyvin. Jokaisella pitäisi olla joku, johon luottaa kaikkein salaisimmat ajatuksensa ja herkimmät tunteensa. Minä itse olen paras piilopaikka niille. Jos en luottaisi niitä salaisuuksia itselleni, olisin itselleni turha. Mitä minä minulla tekisin? Se tarkoittaisi etten rakastaisi itseäni. Jos en minä itse niin kuka sitten? En voisi koskaan olla varma, että joku rakastaa minua yhtä ehdottomasti kuin minä itseäni. En tarkoita kovaa ja ylpeää itserakkautta, vaan sitä kun luottaa ja on valmis tekemään mitä vain rakastamansa asian eteen.

Ja vasta sitten kun rakastaa itseään sellaisena kuin on, voi rakastaa jotakuta toista sellaisena kuin hän on.

Tälläisellä mietteellä avaan blogini, jolla ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Sen tarkoitus ei ole muuttaa kenenkään elämää. En lupaa olla oikein ahkera päivittäjä. Kirjoitan kun olen mielestäni oivaltanut jotain hienoa ja niin tärkeää että kaikkien tulisi se kuulla ...Tai ehkä kun olen vakavasti sitä mieltä että sisäinen raivoni pitää purkaa piiloherjausten täyttämäksi tekstiksi. Tämänkin olisin voinut sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi: "Hei olen Laura! Kirjoitan kerran kesässä omaksi ilokseni."