Tämä kyseinen teksti osui suoraan sydämmeen, sieluun ja tähän hetkeen.
Harmi vain että minua ei uskottu, minulla ei ollut yhtä onnellista loppua kuin hänellä.
Satutin itseni pahasti. Todella pahasti.
Ja syy siihen on, ei niin kaukana menneisyydessä ja minussa... Nyt tämä sama tilanne löysi minut uudelleen. Silloin menneisyydessä oli tämä aivan sama kuvio kun on nytkin, paitsi silloin minä olin pahaihminen, nyt olen hänen uhrinsa. Miksei se ihminen jota silloin satutin oikeasti repinyt päätäni irti ja ripustanut kattotuulettimeen.
Nyt sanon sen: Olisin ansainnut sen!
Ja nyt ilmoitan sen: Minä en ole yhtä armollinen!
kuitenkin tästä hetkestä jossa näen itseni uhrina, en täysin viattomana, mutta urina silti, opin ehkä jotain. ehkä sen että olen itsekäs paskiainan, ehkä sen että kaveri ei merkitse mitään, ystävä on ystävä. tai sitten sen että anteeksianto ei ole niin arvostettu asia kuin joku sen siinä roskapaperi kirjassa jota myös raamatuksi kutsumme, kuvaili.
En sano vieläkään että olisin syytön, sitä en todellakaan ole, mutta tähän tuskaan joka velloo sisälläni olen täysin syytön. Tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälleni, eivätkä jalat kanna niin että voisin juosta pois alta. On kuin hukkuisi kylmäään veteen eikä kukaan tule pelastamaan.
Kuka tahansa saattaa tietää miltä tuntuu istua kotona tekemättä mitään kun sinua tarvittaisiin. Tai odottaa tärkeää tietoa joka voi murskata elämäsi. Tai se kun suurin rakkauden tunteesi revitään rinnasta irti ja heitetään roviolle.
En löydä tekstilleni pointtia enkä punaista lankaa. Olen riekaleina.
Minusta revittiin juuri suuri pala pois ja he tanssivat sen ympärillä, nauttien toisistaan.
toi kuulostaa niin siltä, et joku ihminen, jota sä rakastat, ois pettäny sut...
VastaaPoista